Arkistonmuodostaja: Elokuvateatteri Opiksi ja Huviksi Oy
Arkistot: Elokuvateatteri Opiksi ja Huviksi Oy:n arkisto


Toiminta- tai elinvuodet

1908 - 1922

Paikkakunta

Jyväskylä

Arkistonmuodostajaluokituksen alaryhmä

Kauppa ja palvelut

Arkistonmuodostajakohtaiset kuvailutiedot

  • Maantieteellinen toiminta-alue

    Jyväskylä

  • Historia tai elämäkerta

    Jyväskyläläiset pääsivät tutustumaan eläviin kuviin v. 1899 kiertelevien elokuvan esittäjien ansiosta. Ensimmäiset kiinteät elokuvien esittämispaikat olivat syksyllä 1907 perustettu Maat ja Kansat -teatteri, huhtikuussa 1908 Työväenyhdistyksen piirissä muodostettu Työväen Elävät kuvat ja keväällä 1909 syntynyt Opiksi ja Huviksi -teatteri. Opiksi ja Huviksi -elokuvateatteri oli arkkitehti Yrjö Blomstedtin piirtämä ja valmistui vuoden 1909 alussa kauppakadun varrelle. Osakeyhtiö Opiksi ja Huviksi oli perustettu 8.12.1908, jolloin perustavassa kokouksessa olivat mukana pankinjohtaja A. Fredrikson, neuvosmies W. Kammonen, jonka talossa teatteri oli, arkkitehti Y. Blomstedt, kaupunginlääkäri G. Palander ja lehtori J. Putro. Teatterilla ehti olla neljä ns. toimeenpanevaa johtajaa: lehtori J. Putro (1909-1911), pankinjohtaja P. Supinen (1911-1912), pankinjohtaja A. Munsterhjelm (1912-1915) ja pankinjohtaja A. Fredrikson (1915-1922). Osakeyhtiö lakkautettiin 18.6.1922, mutta teatterissa annettiin näytöksiä 1920-luvun loppupuolelle saakka, jolloin teatterirakennus purettiin. Toimintansa alkuvuosina yhtiö menestyi hyvin ja sen osakepääomaa korotettiin 1910-luvulla kolmesti. Esim. näytäntökaudella 1915-1916 katselijoita oli n. 35000. Kun molemmat muut teatterit lopettivat toimintansa 1910-luvun loppuun mennessä, jäi "Opiksi ja Huviksi" kaupungin ainoaksi elokuvateatteriksi. Teatterin esityskoneet ja filmit tilattiin Pohjoismaiselta Biografi komppanialta sekä Oy Olympic Ab:lta. Teatterin ohjelmisto oli pääasiassa ulkomaista, sillä kotimainen elokuvatuotanto oli vielä niukkaa. Pitemmät näytelmäelokuvat alkoivat yleistyä 1910-luvun alusta lähtien, esim. tammikuussa 1912 esitettiin elokuvat "Syntinen rakkaus" ja "Mustalaisverta", joiden kesto oli jo 55 minuuttia. Musiikista huolehti yleensä pianonsoittaja, jonka lisäksi teatterissa oli koneellinen piano.

  • Asiasanat

    elokuvateatterit