Esittely

Yhteystiedot
   Palvelut

Ajankohtaista

Hallitus 2010-2013

Toimintakertomus

Julkaisut

Ilmestyneet
tilaushistoriat 1999-

Pohjoismaiset
yhteistyötahot
Etusivulle

 TILAUSHISTORIAKESKUS ry  TOIMINTAKERTOMUS

 

TILAUSHISTORIAKESKUS 2009

 

Kertomusvuoden aikana on toimittu tilaushistorioiden hyväksi antamalla tieteellistä asiantuntemusta edellyttävää neuvontaa ja lausuntoja eri tutkimushankkeista. Kirjoitushankkeita suunnittelevat tahot ovat tilanneet ahkerasti käyttöönsä Tilaushistoriakeskuksen ohjekirjaa ”Tilaushistorian laatiminen”.

 

Tilaushistoriakeskukselle on esitetty suunnitteilla olevia hankkeita avustettavaksi tai muuten saatettu sen tietoon, niin että vireillä on ollut kaikkiaan 81 historiaa, joista 18 julkaistun lisäksi 40 on ollut tekeillä ja 23 neuvotteluiden alaisena tai muuten suunnitteilla.

 

Tilaushistoriakeskuksen välityksellä on tehty sopimukset Kokkolan ja Kaarlelan historian kahdesta eri osasta sekä tarkastettu käsikirjoitus, joka käsitteli Lemin kunnan historiaa. Sen lisäksi Tilaushistoriakeskuksen edustajat ovat toimineet asiantuntijoina eri historiahankkeissa.

 

Seuraavat historiat ovat ilmestyneet Tilaushistoriakeskuksen välityksellä tai saatettu sen tietoon: Mirkka Danielsbacka, Aatteen etuvartiossa. Sata vuotta sosiaalidemokraattista toimintaa Uudellamaalla 1909−2009; Matti Enbuske, Vuosisadat Pohjan teillä. Tiet, liikenne ja tiehallinto Oulun läänin alueella 1600-luvulta 2000-luvulle; Hannu Heikkilä, Suomen Akatemian historia III. Kilpailu ja yhteistyö 1989−2000; Sakari Heikkinen & Seppo Tiihonen, Valtiovarainministeriön historia 1−2. Osa 1: Valtionrakentaja 1809−1917, osa 2: Kriisinselvittäjä 1917−1966; Timo Herranen, Valtion raha vauhditti. Suomen erityisrahoituksen historia; Kai Hoffman, Säteilyturvakeskuksen historia (2008); Yki Hytönen & Matti Seppänen, Tehdään elementeistä. Suomalaisen betonielementtirakentamisen historia; Yki Hytönen & Veijo Åberg, Elematic Oy Ab 50 vuotta 1959−2009; Jouko Jaakkola & Satu Kankkonen & Ulla Koskinen, Suoniemen historia. Kuloveden rantojen asuttamisesta 2000-luvulle (2008); Heikki Junnila, Ruutimakasiinista Lakeuden Ristiin. Seinäjoen seurakunnan historia 1863−2004; Tiina Miettinen & Anneli Mäkelä-Alitalo, Hauhon historia II; Hannu Mustakallio, Pohjoinen hiippakunta. Kuopion-Oulun hiippakunnan historia 1850−1939; Erkki Paaso, Kuivaniemi. Kylästä kunnaksi. Kappelista seurakunnaksi (2007); Antti Parpola & Veijo Åberg, Metsävaltio. Metsähallitus ja Suomi 1859−2009; Lauri Puro, Opiskelijan koti. HOAS 1969−2009; Ilkka Seppinen, Tämän olen tutkinut. Valtioneuvoston oikeuskanslerin historia 1944−2009; Anu Talka & Mikko Europaeus & Mirja Heininen & Minna Kähtävä-Marttinen, Pitäjä ison kiven takana. Lemin historia.

 

29.4.2009 järjestettiin Tieteiden talolla Suomen tietokirjailijat ry:n ja Spiritus Historiaen kanssa yh­teistyössä seminaari tilauskirjojen tekemisestä ”Sitä saa, mitä tilaa”. Paikalla oli runsaat 20 o­san­ottajaa. Yhdistyksen puheenjohtaja Pirkko Leino-Kaukiainen puhui seminaarissa aiheesta ”Tilauskirjan tekijän arki”.

 

Tilaushistoriakeskuksen vuosikokous pidettiin 28.5.2009 Kansallisarkiston Siltavuoren filiaalissa.

Kokouksen yhteydessä järjestettiin yleisötilaisuus ”Suomi-neidon strategiset mitat”. Siinä FT Mikko Huhtamies esitteli teostaan ”Maan mitta”, joka on kokonaisesitys Suomen maanmittauksen historiasta 375 vuoden ajalta. Sen lisäksi esitettiin Jyrki Puupposen ja Jaakko Järvisen doku­mentti­filmi ”Kolmiomittaus Suomen kartoituksen perustana”.

 

Lähes seitsemän vuoden tauon jälkeen elvytettiin jo1970-luvun alussa aloitettu pohjoismainen paikallishistoriaseminaarien perinne. Norjan, Ruotsin, Tanskan ja Suomen paikallishistoria-jär­jestöt kokoontuivat Norsk lokalhistorisk instituttin kutsusta 25.−26.9. Osloon 11. seminaariinsa. Teemana oli ”Stedet − et skjäringspunkt mellom dominante og ikke-dominante kulturer”. Aihetta tarkasteltiin kolmesta eri näkökulmasta: 1) Angloamerikansk innflytelse i nordiske lokalsamfund, 2) Russisk innflytelse i nordiske lokalsamfund ja 3) Lokalsamfund og misjon. Lisäksi norjalaiset ja ruotsalaiset esittelivät laajoja paikallishistoriaverkkosivujaan. Suomen edustajina seminaarissa olivat puheenjohtaja Pirkko Leino-Kaukiainen, varapuheenjohtaja Kari-Matti Piilahti, sihteeri Marja Pohjola ja VTT Mikko Majander. Pohjoismaisia tapaamisia päätettiin jatkaa taas aikaisempaan tapaan aina kolmen vuoden välein. Päätettiin myös ryhtyä suunnittelemaan yhdessä seuraavaa seminaari, joka sovittiin pidettäväksi Tukholmassa vuonna 2012.

 

Yhdistys jatkoi vuoden aikana koulutustoimintaansa järjestämällä 2.12.2009 Kansallisarkiston tiloissa seminaarin ”Sano se suomeksi! Avaimia kiinnostavaan kirjoittamiseen”. Dosentti Pirjo Hiidenmaa puhui aiheesta ”Tilaushistoria tiedekirjoittamisen ja tietokirjoittamisen välimaastossa”, kustannuspäällikkö Rauno Endén kertoi kokemuksia historiateosten painokuntoon saattamisesta, emeritusprofessori Yrjö Kaukiainen selvitti, kuinka numeroista tehdään selvää tekstiä ja tietohuoltopäällikkö Leila Lankinen esitteli Helsingin kaupungin tietokeskuksen tilastoaineistoja ja antoi ohjeita tilastojen käytöstä tutkimuksessa. Mukana oli 29 aktiivista osanottajaa.

 

Tilaushistoriakeskuksen hallituksen kokoonpano on seuraava:

Historiallisesta Yhdistyksestä varsinaisena jäsenenä FT Kari-Matti Piilahti ja varajäsenenä FK Päivi Pihlaja, Historian Ystäväin Liitosta varsinaisena jäsenenä dosentti Martti Häikiö ja varajäsenenä päätoimittaja Olli Havu, Suomen Historiallisesta Seurasta varsinaisena jäsenenä dosentti Pirkko Leino-Kaukiainen ja varajäsenenä professori Kirsi Vainio-Korhonen, Suomen kirkkohistoriallisesta seurasta varsinaisena jäsenenä dosentti Ilkka Huhta ja varajäsenenä dosentti Markus Hiekkanen, Suomen Sukututkimusseurasta varsinaisena jäsenenä toiminnanjohtaja P. T. Kuusiluoma ja varajäsenenä dosentti Lars-Folke Landgrén, Suomen taloushistoriallisesta yhdistyksestä varsinaisena jäsenenä dosentti Susanna Fellman ja varajäsenenä professori Ilkka Nummela sekä Työväen historian ja perinteen tutkimuksen seurasta varsinaisena jäsenenä dosentti Maria Lähteenmäki ja varajäsenenä dosentti Marko Tikka. Puheenjohtajana on toiminut Pirkko Leino-Kaukiainen ja varapuheenjohtajana Kari-Matti Piilahti. Sihteerinä on jatkanut yksikön johtaja Marja Pohjola. Tilintarkastajina toimivat professori Hannu Mustakallio ja tutkija Pertti Vuorinen sekä varatilintarkastajina asiamies Hannu Heikkilä ja yksikön johtaja Rauno Selin.

 

Hallitus kokoontui kaksi kertaa. Sen lisäksi työskenneltiin vuoden aikana koulutustyöryhmässä.